Ilmalämpöpumppu voi helpottaa esimerkiksi allergikkojen elämää.

Ilmalämpöpumppu kohentaa sisäilmaa

Useimmiten ilmalämpöpumput tunnetaan tehokkaina lämmityskulujen alentajina, mutta oikein huollettu ilmalämpöpumppu voi auttaa myös puhdistamaan sisäilmaa ja parantamaan sen laatua. 

Lämpöpumpun suodatin vähentää ilman pölyisyyttä

Kun ilmalämpöpumppu kierrättää huoneen sisäilmaa, pumpun sisäyksikön suodatin kerää ilmasta samalla pölyä, siitepölyä ja muita epäpuhtauksia. Pölyn suodattamisen lisäksi lämpöpumpusta voi olla välillisesti hyötyä: kun pumppu pitää sisäilman miellyttävän viileänä, ikkunoita tai ovia ei tarvitse pitää tuulettamista varten auki. Tällöin siite- ja katupölyä kulkeutuu vähemmän ulkoa sisälle. 

Suodatinten ilmanpuhdistusominaisuudet vaihtelevat merkeittäin ja malleittain, mutta edistyksellisimmät ilmalämpöpumput suodattavat ilmasta pölyn lisäksi mikrobeja, bakteereja ja allergeeneja sekä poistavat epämiellyttäviä hajuja. Astmasta tai allergioista kärsiville saattaakin olla hyödyllistä satsata hieman tehokkaammilla suodattimilla varustettuun lämpöpumppumalliin. On kuitenkin tärkeä muistaa, että ilmalämpöpumppu on pääasiallisesti lämmityksen lisälaite, ei ilmanpuhdistin. Esimerkiksi sisäilman homeongelmaan ilmalämpöpumppu ei riitä ratkaisuksi.

Ilmankosteus pysyy matalalla ilmalämpöpumpun avulla

Ilmalämpöpumpun jäähdytystoiminnon ansiosta ilmankosteus pysyy kurissa kesällä. Kun tilaa jäähdytetään, kosteustaso laskee, mikä tekee sisäilmasta miellyttävän ja raikkaan tuntuista.  Matalampi ilmankosteus on hyödyllistä myös energiansäästön näkökulmasta: koska kuiva sisäilma tuntuu iholla viileämmältä kuin kostea, sisälämpötilaa ei tarvitse laskea yhtä paljon, joten pumpun tarvitsee käyttää vähemmän energiaa. Oikein asennettu pumppu kierrättää ilman koko tilaan lattiasta kattoon, joten ilma on tasalaatuista kaikkialla huoneessa.  

Puhdas ilmalämpöpumppu, puhdas sisäilma

Kuten ilmalämpöpumpun toiminta muutenkin, myös sisäilman laadun kohentaminen edellyttää, että pumppua hoidetaan asianmukaisesti: sisäyksikön suodattimet puhdistetaan tarpeeksi usein ja pumpulle teetetään ammattimainen huolto muutaman vuoden välein. Likaiset ja tukkeutuneet suodattimet eivät nimittäin ainoastaan heikennä lämpöpumpun tehoa, vaan saattavat levittää sisäilmaan epämiellyttäviä hajuja ja jopa hometta, mikäli laitteen puhdistaminen on todella laiminlyöty. Mitä enemmän ilmassa on epäpuhtauksia, sitä useammin on tarpeellista puhdistaa pumpun suodattimet. Joissakin ilmalämpöpumppumalleissa automaattinen puhdistustoiminto pitää huolen siitä, että sisäyksikkö pysyy pölyttömänä ja sisäilma raikkaana. Esimerkiksi Hitachin ilmalämpöpumppujen Frost Wash -toiminto huolehtii pölyn poistosta automaattisesti jäädytyksen avulla: kun ilmalämpöpumppu viilentää ilmaa, Frost Wash jäädyttää pumpun kennon hetkellisesti, jolloin jää sitoo ilmasta suodatetun pölyn sisäänsä. Kun jää sulaa vedeksi, pöly kulkeutuu veden mukana ulos kennosta.

Kiinnostuitko? Ota yhteys lähimpään jälleenmyyjään!